sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Uusi ulkoasu ja uudet kujeet.

Uusi ulkoasu  

Oona teki hienon bannerin ja muutteli blogia muutenkin kesäisemmäksi. Oma koneeni oli siihen tarkoitukseen vaihteeksi liian hidas. Lopputulos on kyllä hienompaakin hienompi, kyllä tällä kehtaa taas porskutella syksyyn asti.

Junior Handler Jazzy

Jazzyn tuomari käytöksen vahvistuessa, koin hyväksi ratkaisuksi lainata Jazzya Junior Handler -kehiin. Se onkin ollut nyt yhdessä mätsäri junnuissa ja kolmessa virallisemmassa kisassa erikoisnäyttelyiden ja kaikkien rotujen näyttelyiden yhteydessä.

Millan kanssa Karkussa 5.6. JH2


Millan kanssa Tampereella 12.6. JH3 

 
  

Julianan kanssa Riihimäellä 18.6. JH2

torstai 9. kesäkuuta 2011

Näyttely tuloksia

Nyt onkin hurahtanut pidempi tovi, ettei kirjoituksia ole tullut. Tässä kumminkin arvosteluja keväältä ja alkukesästä.

Harjavalta RN 22.4.2011 AVO-H



© Aino Lehtomäki

Tuomarina Hannele Jokisilta.
"Erittäin narttumainen kokonaisuus, liian pitkä pää, jonka tulisi olla myös kauttaaltaa voimakkaampi, tyypillinen kaula, sopusuhtaisesti kulmautunut edestä ja takaa, keskivahva luusto, pitkä kapea runko, liian pitkä lanne, kaunis karva, hyvä luonne, erittäin lennokkaat liikkeet" AVO-H

Tampere KV AVO-ERI AVK2 SA

Tuomarina Jose Vidal, Portugalista.

© Aino Immonen

"Good type, head, expression, good front, neck, chest, angulation, exellent topline, i would like little more compackt body, good movement, good temperament." AVO-ERI AVK2 SA

Suomennos:
"Hyvä tyyppi, pää, ilme, hyvä etuosa, kaula, rinta, kulmaukset, erinomainen ylälinja, toivoisin hieman pienempää runkoa, hyvä liikkuminen, hyvä tempperamentti."

 Aptus Show AVO-ERI AVK2 SA PN3 VARASERT


Tuomarina Austin Long-Doyle, Irlanti

© Henna Syrjänen
"5 years, correct bite, dark eyes, good
pigmentation, alert expression, good topline, well angulated behind
, moves with drive." AVO-ERI AVK2 SA PN3 VARASERT

Suomennos:
"5 vuotta, hyvä purenta, tummat silmät, hyvä pigmentti, tarkkaavainen ilme, hyvä ylälinja, hyvät kulmaukset takana, liikkuu vetävällä askeleella." 


© Juliana Pirttisalo
Miljoonakoira KR 29.5.11 AVO-EH

Tuomarina Harri Lehkonen, Suomi
"Hieman pitkärunkoinen narttu, pää voisi olla vahvempi, hyvänmuotoinen rintakehä, hieman pitkä lanne, niukat takalulmaukset, oikea laatuinen turkki, esiintyy rauhallisesti, etuliikkeet saisivat olla yhden suuntaiset." AVO-EH