Handling

 

Ennen Jazzyn saapumista perheeseemme vietin aikaa mätsäreissä ja koiranäyttelyissä. Tietenkään siihen aikaan ei kovin pitkälle lähdetty, korkeintaan Tampereelle. Iloittua tuli aina muiden hyvien suoritusten puolesta.

Erirotuisten koirien esityksen aloitin vuoden 2010 alkupuolella. Aluksi kehäkäyntejä oli harvakseltaan, mutta nykyään ne vievät suuren osan viikonlopuista ja kauas tulee lähdettyä "vain" rotukehän ja junujen takia. 

Harrastan melko aktiivisesti Junior Handleria, jonka aloitin tammikuussa 2011 sen lisäksi yleiseen ohjelmaan kuuluu myös rotukehissä pyörähtelyä. Kokemusta on tällähetkellä 46 rodusta ja 194 yksilöstä, tutuimmaksi ryhmäksi jäänyt oma tuttu FCI8. Esitän myös pyydettäessä koiria rotukehissä. Parhaiten minut saa kiinni sähköposti osoitteesta nassu95@hotmail.com
  
Kyseiselle sivulle kerään tuloksia vain virallisista kehistä. Match Show + epävirallisten junnujen kalenteri löytyy täältä. Petsien handlaus kansiosta löytyy myös kuvia kokeilemistani koirista. Ensimmäisessä kuvassa Perro-neiti Nadador Boca de Dragon "Nelli" ©Nea Koskinen.

           15.7.2012 Oulu KV JH1/2 kk. kettuterrieri Qway's Friend Hartso "Hupi"

vaihdossa Pequeño Bonito Oliverio Dorado "Antti"
©Vilma Viitasalo
Vanhempien 1  ©Janniina Tauriainen

 

1/1 Janniina Tauriainen, ONNEA! ©Vilma Viitasalo
  14.7.2012 Oulu KV Memorylane-parrat ROP-kasv & JH4 Dandinas With Pleasure "Neela"


©Johanna Lahtinen

 
©Janniina Tauriainen

                            1.7. Jenkki EN JH3 Frosty Kiss´ Comeback In Black "Milja"

©Kati Ylimäki
        9.6.12 Karkku EN JH5 Standard Bearer Urdan Legend "Kino" (KUVA ERI PÄIVÄLTÄ)

©Ira Karvo
                        27.5.12 Tampere RN HeJW-11 Rowntree Gloria "Pitu" NUO-ERI2
                    & wss Standard-Bearer More And More(esitin PN kehässä) PN1 & ROP

©Katariina Jokipaltio

© Ira Karvo
            17.5.12 Kyröskoski RN HeJW-11 Rowntree Gloria NUO-ERI1 SA PN1 SERT VSP

© Katariina Jokipaltio
     13.5.12 Tampere KV PMV-karsinnassa 4, maajoukkueessa! Rowntree Gloria "Pitu"

©Ira Karvo
      12.5.12 Tampere KV PM3 lansu Kamikaze "Paddy" & JH- käppänä Santor Lassi "Lassi"

©Nea Koskinen
             5.5.12 Rauma KR JH3 Rowntree Gloria "Pitu" & Amix ROP-kasv, Amix Bellariina

©Sanna Erkkilä 

©Milla Lamminsivu 
                                  29.4.12 Lahti KV JH-  Benton Duck Duck Goose "Ludvig"
© Suvi L

9.4.12 Ruovesi RN  Hippy Shake Da Pedra Da Anixa AVO-ERI1 SA PU2 VASERT

Päivä käynnistyi siedettävällä ilmalla. Selvästi huomasi, että edellisenä vuonna näyttely oli lämpimämmällä jaksolla hieman myöhemmin samassa kuussa. Kehässä pyöräytin Ridin, joka oli metstämässä viimeistä SERTiään. Se liikkui kehässä melko laiskan oloisesti, mutta tapansa mukaan avoimeenluokkaan kasvanut mies seisoi hienosti paikallaan. Tuomari palkitsi Ridin erinomaisella ja sai ainoana luokassaan SA:n. Paras uros luokassa Ridi kisasi NUOrtenluokan urosta vastaan. Muutamien ympyröiden jälkeen tuomari osoitti nuoremman uroksen parhaaksi urokseksi ja näin ollen Ridi sai tyytyä jälleen VARASERTiin. Eikun viimeistä sertiä metsästämään! Tuomari piti kovasti Ridistä, mutta se olisi saanut liikkua nopeampaan tempoon ja ryhdikkäämmin.



25.3.12 Lohja villakoirien EN JH3 Jazzy Da Pedra Da Anixa "Jazzy"

Alkuperäinen suunnitelma ei pitänyt villis erkkarin junnukoiran kanssa. Kehät menivät Tito-keskarin kanssa totaallisen päällekkäin. Onneksi mukana oli Jazzy, jonka nlyhihnan tosin unohdin kotiin.  Onneksi Milla pelasti ja lainasi Papun snakea<3 Kiire tuli koiran puunaamisen kanssa, kun viime hetkeen olin uskossa, että viellä kerettäisiin Titon kanssa kehään. Jazzy on onneksi helposti lämpeävää sorttia eikä tarvi oikeastaan kuin herkkua lähteäkseen salaman nopeasti perään.

Itse kisa sujui hyvin, mitä nyt vapaa seisotus olisi voinut olla paremmin tuomarin kohdalla. Jazzylla oli hauskaa, ainakin liikkeessä. Se innostui liikkumaan edellä sillä seurauksella, että jouduin hetkeksi irroittamaan otteen hihnasta snakessa olleen solmun takia. En sentään ajatellut lähteä rikkinäistä hihnaa palauttamaan, joten kunnolla hihnaa löysyttämällä solmu aukesi nopeasti. Villakoira painoitteinen junnu kehä oli sattuneesta syystä, toki viiden parhaan joukkoon mahtui geesin ja villakoirien lisäksi myös aussie. Tuomari liikutti koiria paljon ja se sopikin Jazzylle, keskittymiskyky kun oli vaihteeksi jossain muualla. Kaikin puolin hyvin onnistunut kisa sijoituksineen kaikkineen. © Sanna Erkkilä

17.3.12 Lohja NN-show JH- Benton Duck Duck Goose "Ludvig"

Kuinkas siinä niin kävi, että hihnaan eksyikin spanieli NN-show'ssa? Yksinkertaisuudessaan niitä turistikoirien pieniä iloja. Vielä päivän ollessa puolessa välissä vannoin kisaavani Iines tai Fanni -norfolkilla. Yllytyksestä ja omasta rakkaasta 8-ryhmä innostuksesta ja uuden yksilön testaamisesta ajauduinkin kehään valloittavan Ludden kanssa. Näyttelyhihnaksi se sai Iralra norfolkin hihnan, sillä sitten mentiin. Spanieleille tyypillisesti se rakasti vain omistajaansa, mutta erittäin tyytyväinen olen koiran panokseen kehässä, hyvin se jaksoi kaikesta huolimatta.

Ns. yksilöarvostelussa tuomari liikutti ja seisotti parit. Seitsemästä parista toisena käteltiin ulos meidät kera kennelliiton heijastimen. Tuomarilta sain palautteen "Kisaat selvästi haastavammalla koiralla kuin muut, mutta sait sen hyvin toimimaan".  © Ira Karvo

 12.2.12 Tallinna KV JH- Heilurihännän Black Cherry "Iines"
 + muutamat pikaiset kehässä pyörähdykset

Torstaina tuli kauan odotettu lähtö Kangasalle. Seuraavana päivänä oli tarkoitus lähteä kohti Tallinnaa. Matkat sujui ongelmitta ja seura oli leppoisaa. Lauantaina 11.2. oli terrierejen EN Tallinnassa, josta palattiin hienoin tuloksin. PN, ROP-jun ja ROP kehässä kävin pyörähtämässä Telman kanssa, sen ollessa VSP molemmissa kehissä.

Sunnuntaina olikin sitten KV:n vuoro, jossa oli tarkoitus mennän junnuilemaan muutaman kuukauden tauon jälkeen. Tuomarina oli V-P Kumpumäki, joka selvästi halusi tehdä kisasta yksinkertaisen.  Suorituksesta jäi hyvä maku suuhun vaikka parannettavaa aina onkin. Terrieri energiaakin sain kokea, kun pölypallot oli Iineksen mielestä pop. Kehässä esitin Iineksen vapaasti, kuvasta huolimatta. Onnea viellä Karloon porukalle hienoista tuloksista:)!  © Ira Karvo

14.1.12 Kajaani KV portugalinvesikoira
Katajakonnun Pitch Black "Pipsa" AVO-H 

Sain kesällä jonkinlaisen pistoksen lähteä Kajaaniin junnuilemaan. Tarkoituksena myös poimia mukaan tuttu koira, jota voisi kehässä käyttää ja samalla junnu koiraksi. Loppujen lopuksi junnu reissaaminen ei ihan innostanut ja päätin lähteä vain rotukehäilemään.
Messarin jälkeen Katariina päätti luovuttaa mukaani Pipsan, viimeisen SERTin toivossa.

Tuomari, Juha Kares oli kovin tiukalla päällä, eikä selvästikkään arastellut antaa koirille niitä astetta heikompia tuloksia. Parempaa tulosta lähdettiin noin kaukaa hakemaan, mutta reissu on tehty ja siitä jäi muuten oikein positiivinen fiilis! Kaikesta huolimatta Pipsa on yllättävän Jazzy-mainen pakkaus, kaikkinen pienine yksityiskohtineen♥ Kiitos viellä Hannelle, kun mahdollisti meidän reissun sinnepäin:)! © Janniina Tauriainen



3.12.11 Helsinki KV JH- portugeesi Jazzy Da Pedra Da Anixa "Jazzy" &
rotukehässä Hippy Shake Da Pedra Da Anixa "Ridi" AVO-ERI AVK1

Messari alkoi jokseenkin hassuissa fiiliksissä, sillä ensimmäistä kertaa siellä tuli kehäiltyä. Edellis vuonna oli tarkoitus kuvata runsaasti eri rotuja, mutta sattumalta erehdyin junnu kehälle, eikä sieltä enää pois päässyt. Kuvia kyllä tuli! "Koirallisuus" toi toki väriä näyttely elämään, mutta kojujen kiertely ja ison kehän tuijotteleminen jäi aivan liian vähälle. Tulevana vuonna saa Jazzy jäädä kotiin, sen lupaan!

Alkuperäinen suunnitelma oli kisata JH:ssa Luca-whippetillä. Lopulta pidin tärkeämpänä saada Jazzylle kunnon treenin seuraavan tulevan päivän rotukehää. Ennen kehää oli toki hame brobleemo, kun itse tehty hame halusi väkisin pilata ennestään jo olematonta junnu fiilistä, mutta tästäkin selvittiin vetoketu terrorismilla. Hyvin se lopulta meni, vaikka tuomarin haluamat liikkeet voisi ensimmäisestä kerrasta painaa mieleen, ettei uudelleen tarvitse kysyä. Jazzylla oli kehässä mega kivaa! Hamput tuli näytettyä onnistuneesti ja ehtivä riiviö antoi pusun varomattoman tuomarin poskelle. Sijoitusta ei kovatasoisesta joukosta tullut, mutta monet tutut värittivät jatkoon päässeiden joukkoa ♥ kuva © Essi Wallén.

Melko yllättäen tuli pyyntö esittää Ridi (joka on tuttu aikaisemmilta näyttelyreissuilta ja Seinäjoen rotukehästä..) Se olikin tyypilliseen tapaansa helppo esittää, eikä kehässä ongelmia ilmennyt. Ridi oli käynyt aijemmin samaisella tuomarilla, muttei se tälläkään kertaa tuomaria hurmannut. Arvosana sentään nousi pykälällä, eikä häntäkään ollut enää tuomarin mielestä rullalla.

27.11.11 Helsinki penneli JH-  ESS
Walnut La Furia Roja "Nata"

Ensinäkemisestä lähtien kauneudellaan tyrmännyt ESS neitonen asteli halliin sisään omistajansa kanssa ja samalla tiesin, että saan tuon kauniin kuvatuksen junnuihin seurakseni. Kaiken kauneuden alla oli suuri sydän, joka halusi kovasti päästä omistajansa luo.

Isossa kehässä harjoitellessa ennen kehää, oli neiti melkoisilla kierroksilla, koska mamma ei ollutkaan enää lähellä. Kehässä suoritus oli astetta rauhallisempi, mutta tyylikkääksi vedoksi sitä ei voi kutsua. Tuomari kyseli iän ja koiran roturyhmän, joiden jälkeen ympäri ja edestakasin -liikkeet. Ryhdikkäästi tuo tosin liikkui, kun koitti pongata omistajansa ja samalla teki käteni punaisiksi. Työllä pitää hihnasta kinni, ettei meno ryöstäytyisi vallan käsistä. Keskityin syvästi siihen, että koira pysyisi hallinnassa ja tuomarin liikkeiden seuraaminen jäi harvaksi, jonka takia palaute oli sen mukainen.
Lopuksi Nata otti jopa kontaktia, joka sai aikaan onnistuneen fiiliksen, vaikka tuo pieni katse tulikin vasta kehän lopussa ♥ Omistajalta tuli viellä kauniit sanat neidin liikkeestä, vaikka se sillä hetkellä tuntui kaikelta muulta, kuin tasapainoiselta sellaiselta. Lopuksi otettiin viellä kuva kehän ulkopuoleta, sillä kaikki katsoivat kehän tapahtumia niin hartaasti, että unohtivat kuvaamisen kokonaan. © Minna Contreras Camacho

26.11.11 Lohja Whippettien Open Show Gaselle's Get On "Luca" luokka ei sij.

Perjantaina matka kävi kohti helsinkiä, jossa majoituin Idan luokse. Aamulla olikin lähtö
Lohjalle, jossa tarkoitukseni oli esittää Luca. Ruotsalainen tuomari aiheutti hieman vipinää pääni sisällä, mutta loppujen lopuksi tuomari ei kysynytkään mitään. Helpotus sinänsä, ruotsia kun en ymmärrä sanaakaan. Luca oli kehässä tyynen rauhallinen, joka auttoi omassa keskittymisessäni. Luokassa se ei sijoittunut, mutta epävirallisesti kumminkin sijalle "5". Alkuperäinen suunnitelmani ja reissun tarkoitus ottaa Luca kaverikseni junnuihin vaihtui pikkuhiljaa Jazzyn treeni tarpeen takia.


20.11.11 Jyväskylä KV JH- geesi
Meredian Mocca Moisha "Justi"

Tytöstä kuoriutui kunnon show tyttö, junnukisan melskeessä. Jälkeenpäin kuvia katselleena täytyy jälleen myöntää, että ei ne eturaajat siellä rungon alla ole. Positiivisena asiana Justin liikke, jota se halusi esitellä oikein edessä juoksemalla! 
© Viivi Saarikko



19.11.11 Jyväskylä KV JH- nahka
Honey Melon Ultramarine "Siri"
Kesältä tuttu Siri pääsi junnu kehiin suoraan rotukehästä, mutta ei näyttänyt lennokas vaihto neitiä haittaavan. Iloinen se oli ja kovasti halukas tekemään yhteistyötä. Nahka kuume ei tästä vähene! © Jenna Ratia



 

28.10.11 Seinäjoki KV portugeesi
Hippy Shake Da Pedra Da Anixa
"Ridi" NUO-EH

Seinäjoelle matka kävi kolmen koiran kanssa, joista kehään astelin Ridin kanssa. Itse koiran esiintyminen meni nappiin, vaikka reissulta odotettiinkin parempaa tulosta.




 

22.10.11 Hyvinkää EN JH4 kultsu
Karvin Cute Cover Girl
 "Vinku"

Kokonaisuudessaan onnistunut päivä, myös Jazzyn rotukehän osalta. Itse kisa meni hyvin, vaikka jäin seisottamaan liikkeen jälkeen koiraa liian lähelle tuomaria. Kyseisestä tavasta olisi korkea aika päästä eroon! © Mia Hyötyläinen



 
25.9.11 Tampereen PN
Karloon Big In Beverly Luokka 2. KP PNP3
Karloon-folkit (KP) ROP-kasvattaja
parikilpailu Karloon "Fanni"&"Kasper" ei sij.

Aamulla oli lähtö Julianan kanssa kohti Tampereen keskustaa, josta Tanja nappasi meidät kyytiin. Paikan päällä oli jälleen koira kokeilua ja sain esitettäväksi jälleen Fannin. On se niin hieno likka, että pitää oikein mainita ♥ 

Päivän kehän menivät hienosti mm. Tanjan ja Iran ROP-kasvattaja tulos! Parikilpailusta muodostui ennemminkin formulakilpailu, sillä kakarat selvästi halusivat voittaa nopeudessa edellään menevät saman köörin folkit, sijaa eivät kumminkaan punaiset paholaiset saaneet. Huomatkaa toki puna-musta värikoodimme:)!


24.7.11 Kangasala EN 1/1 WSS  Standard-Bearer Legend "Birma"Päivä, jota tuli odotettua kauan. Suvi toi koiran hyvissa ajoin ennen kehää näyttelypaikalle ja aikaa oli hyvin tutustua tuohon energia pommiin. Lyhyen WSS-koulun jälkeen olikin aika siirtyä kehään, sillä nuorempia osallistujia ei paikalla ollut.

Erkkarimaiseen tyyliin omaa rotua oltiin edustettu hyvin myös junnuissa. Joten puna-valkoinen ilopilleri tuli mainiosti esiin. Yksilöarvostelun jälkeen olin hyvin tyytyväinen suoritukseen. Ensimmäisessä kuvassa tallennettuna vapaaseisotus, aina ei siis tarvita seisotusta, jossa koira on suoraan handlerin edessä ottaen kontaktia. Tuomari Juha Palosaari harvensi joukkoa entisestään ja varmasti naamastani näki syvän epäuskoisuuden, sitä oltiin kahden parhaan joukossa! Yllättäen sain käteeni punaisen ruusukkeen kera kavereiden onnen toivotukset. Upea viikonloppu!

1.7.11 Jämsä EN 1/1 portugeesi
Jazzy Da Pedra Da Anixa "Jazzy"

Kuuma kesäpäivä Kuorevedellä kettuterrierejen erkkarissa. Alkuperäinen tarkoitus ei ollut Jazzylla kisata, mutta kisakoiran paikalle saaminen vaikeutui, jolloin Jazzy pääsi kehäilemään. Pidempi postaus aijemmin blogissa.




12.6.11 Lohja EN Karloon Big In Beverly (pennut 5-7kk) luokka 1. KP PNP2
12.6.11 Lohja EN Heilurihännän (folkit) kasvattaja luokka BIS1
12.6.11 Lohja EN JH2 (viim.) koira: folkki-Heilurihännän Black Gem"Emma"
 

Lohjan reissu, joka tuli varsin yllättäen kohdalle. Iralle matka kävi jo edellisenä päivänä ja "mökkeiltyä" tuli urakalla, ihana paikka ♥ Omalle kohdalle rotukehässä esitettäväksi tuli Fanni, jonka kanssa vaan synkkaa...ainakin useimmiten. Kasvattaja luokassa tuli esitettyä Mortti, joka viilettikin luokan keulilla, oikein sympaattinen kaveri. Pitkän mietinnä jälkeen junnuihin otin Emman, joka osoittautui hyväksi valinnaksi, vaikka asetellen seisottaminen välillä yököttikin. Ira sen ensimmäisen paikan Rooosan kanssa ansaitsikin!

5.6.11 Karkku EN JH3 (viim.) WSS Standard-Bearer Moulin Rouge "Koodi"

Kuuma päivä Karkussa, jossa kisakaverikseni valikoitui vauhdikas waleshi Koodi. Koiran sain valita muutamasta yksilöstä, joista toinen menikin Julianan kisakaveriksi. Jännitystä oli ilmassa, sillä Jazzy oli samaisessa kehässä Millan kanssa, vaikka varsinainen huolenaihe olikin miestuomari. Koodi, kuin myös Jazzy suoriutuivat kehästä hyvin. Lopulta sijoituimme kolmanneksi, eli viimeiseksi, mutta muisto kisasta on erittäin positiivinen. © Juliana Pirttisalo


28.5.11 Tuuri KR JH5 koira: WSS Twitters Red Nelly "Elli"

Kisasin Sandralta lainatulla Ellillä, josta kuoriutui kunnon äitin tyttö. Mamman luokse oltaisiin menty milloin vain ja miten vain! Vaihdossa 5 parhaan joukossa tuli snautseri-Elli, joka oli selvästi tyynempi kuin kaimansa. © Sandra  Mäkinen




8.5.11 Tampere KV JH (jatkoon) portugeesi-Parisade Licor De Beros "Samu" 


On se niin vetreä vanhus, kisaamis hetkellä mittarissa kymmenen vuotta. Jälkeenpäin kuvia katselleena, olisi eturaajojen asetteluun voinut kiinnittää enemmän huomiota. Viikonlopun aikana tuli tutustuttua moniin itselle tuntemattomiin ihaniin ihmisiin! © Hilde

   








 
7.5.11 Tampere KV JH- jatkoon ja PM ei sij. Pemu- Asklepios "Lepi"

Kyseisestä kisasta on vain hyviä muistoja, sillä koira toimi upeasti! Palautteeksi sain perus "hymyile enemmän", joka onkin aivan perusteltu palaute. Mukavampi on tuomarin katsoa hymyilevää-, kuin peruslukemilla olevaa naamaa. © Aino  

 
 

 16.1. Lahti RN Peltsun kasvattaja
luokka (sheltit) ROP-kasvattaja

Oonan mukana pääsin ensimmäistä kertaa kasvattaja luokkaan, jossa esitin vetsku narttua. Tarkoituksenani oli saada koira kiinnostumaan herkusta, sillä taustalla olevien ihmisten hajut kiinnostivat enemmän. © Henna
 

 

Lahti 16.1.11 RN JH- ESS-
Last Flurry's Cristalina "Donna"

Ensimmäinen virallinen JH kisa, koirana valloittavan luonteen omaava Donna. Jännitystä oli ilmassa ja seisotus tuli tehtyä liikkeen liian lähelle tuomaria.  © Oona   





Tampere RN 5.8.10 Whippet-Besties Nokon Nuuka "Vinka" AVO-EH

Ensimmäinen virallinen näyttely, jossa esitin ensimmäistä kertaa vierasta rotua. 
Vinka aiheutti loppumattoman wipukka kuumeen, joka ei ole vuoteen 2012 mennessäkään hiipunut. © Hanna




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti