lauantai 29. tammikuuta 2011

Natsi lempi puuhissaan..

Torstai:

Jazzyn osalta aamupäivä oli erittäin rauhallinen. Päivällä harjoiteltiin hieman sivulletuloa, aivan aktivointi puuhissa vain. Aikaisemmin kun olenkin jo kertonut, ettemme aivan TOKOlle lämminneet.

Samaan aikaan, kun edellistä viestiä kirjoitin, vetäisi Jazzy kitusiinsa foliovuuallisen mokkapaloja, eikä se vuokaakaan rauhaan jättänyt. Nimittäin todistusaineistoa tapahtuneesta löytyi vain muutaman folion palasen verran. Pikkuveli nukkui sikeästi tapauksen aikana. No, jäin sitten alakerran sohvalle nukkumaan kaikesta huolimatta. Jazzy tuli iloisesti valloittamaan jalkopään nukkuen ketarat pystyssä. Pihalle se ei ollut lähdössä.

Perjantai:

Aaamulla kaikki oli niinkuin illallakin, eli moinen syöpöttely ei
Jazzyn kohtaloksi käynyt, mikä nyt ei suuri ihme ole, kun koira on moinen suur syöppö, joka ei erota mokkapalaa foliosta. Pidentyneellä otsatukalla osuutta asiaan..ken tietää?

Itse olen muutaman päivän potenut flunssaa ja kurkkukipua, joten koulu jäi väliin tältä päivältä. Aamulenkin jälkeen olikin hyvä käydä kadulla ottamassa muutama kuva ihanassa auringonpaisteessa.

Lauantai:

Tarkoitus olisi ollut Toijalaan tänään lähteä, mutta kuumetta itselläni vähän oli, sekä aiemmat oireet, eli kurkkukipu ja nuha. Jälkitauteja tähän päälle ei tarvita, joten jätin reissun väliin. Eiköhän me kumminkin lähiaikona sinne päästä.

Muutaman kuukauden verran olen jo uutta trimmeriä katsellut, edellisen Moserin koneen rikkouduttua. Alunperin Katariina Jazzyn trimmasi, mutta Jazzyn siirryttyä omistukseeni olen sen itse trimmannut, joten tarkoitus oli ostaa alussa suht halpa kone, joka toimisi siihen asti, että parempi sattuu kohdalle..noh..niin ei aivan käynyt. Tasan vuoden se toimi ja takuuta oli saman verran. Yhtenä kertana trimmerin pitämä ääni oli niin hirveä, ettei samassa huoneessa kapistuksen kanssa voinut olla. Jazzy alkaa ulvomaan sen käynnistyessä..ei hyvä! Iltapäivällä isäni heitti syliini koirille tarkoitetun trimmerin..tutkailin sitä hetken ja hintalapussa luki sen maksaneen 17€, Lidlin leimahan siinä oli kyljessä. No, jos tällä muutama kuukausi pärjättäisiin. Siihen asti, että se "unelma" trimmeri tulisi tarjoukseen jälleen.

Pakkohan sitä trimmeriä oli mennä kokeilemaan, olihan edellisestä trimmaus kerrasta aikaa jo miltei pari kuukautta ja Jazzyn pepppu oli jo järkyttävän näköinen. Merkiltään trimmeri on Zoofari, leikkuukampoja on neljä ja takuuta luvataan huimat 3 vuotta.

Käteen se oli hyvä ja muotoilukin oli miellyttävä, mitänyt on/off painike saisi olla löysempi. Käytössä se ei pidä juurikaan ääntä, ellei pientä hurinaa lasketa. Ehdottomasti äänellisesti miellyttävämpi kuin Moserin kone parhaimpina päivinään. Myös trimmausjälki on hyvä ja terät paremmat, kuin Moserissa. Myös Leikkuukammat todella toimivat..samaa ei voinut Moserista sanoa. Kone ei myöskään lämpiä juurikaan, vaikka sitä suhteellisen kauan päällä pidinkin, kun sen niksejä testailin. Jaa-ha. Tästä tulikin tuote vertailu..no lyhykäisyydessän konetta suosittelen, jos olet samassa tilanteessa, kuin minä, eli vanha kone rikkoutuu ja välille tarvitaan suhteellisen edullinen ja hyvä kone. Kone jätti turkin siistimmäksi kuin edeltäjänsä, vaikka varastossa trimmaaminen koituikin joidenkin karvojen kohtaloksi ja "läikkiä" reidentaakse tulikin.

Tylsyyden partaalla alennuin tarkistamaan myös Jazzyn karvatilanteen. Turkkia on tällä hetkellä paikasta riippuen 12-13 cm. Eli hyvässä tilanteessa ollaan, turkkihan on kasvanut nyt tasan 8 kuukautta.

Näin tälläkertaa, koitan taas mahdollisimman pian tulla kertomaan uusimpia kuulumisia!

Tv: Katriina ja Jazzy

torstai 27. tammikuuta 2011

Ruusuisia päiviä..

..kuin otiskko kertookin, on tämä kuukausi mennyt hyvinkin leppoisissa merkeissä.

Viikolla Jazzy on harjoitellut esineiden suussa pitämistä. Puun kappaleesta likkeelle lähdimme vain ihan kosketus merkeissä ja niin siinä kävi että taidon nimeksi jäikin "kosketa", vaikka Jazzy kappaleen suuhunsa rohmuaakin kita auki ja päästää irti käskystä. Tässä olikin mainio aihe kuvalle ja äidin maljakosta lainattiin hieman ruusua somisteeksi. Muutama kuva tuli napattua ja tässä niistä onnistunein.

Operaationa on myöskin ollut ruuan vaihto Royal Caninista -> Golden Eagleen, mutta eipä erikoisemmin tuo testi päättynyt. Parin viikon verran lisättiin uutta ruokaa vähitellen, mutta Jazzyn suoli ei aivan samaan tapaan käynytkään, kuin RC:ssä. Pihalle oli pakko päästä jopa pari kertaa yössä. Nyt ei aivan otollinen aika yö heräämisille ole, joten päätettiin lykätä seuraavaan lomaan tuo ruuan vaihto. Saa nähdä onnistaako silloin paremmin. Eihän uusi ruoka tietenkään heti mahalle sovi, mutta viimeistään hiihtolomalla kokeilemme vaihtoa uudelleen.

Lauantaina olisi tarkoitus lähteä moikkaamaan Hennaa ja Jali-shelttiä Toijalaan. Saa Jazzy taas syyn leikkiä. 
Täällä päin, kun ei erikoisemmin ole koiria joiden kanssa Jazzy leikkisi, lukuun ottamatta Berttaa ja Papua. Vika ei kylläkään Jazzyssa ole, vaan muissa koirissa, joko ollaan nössäjä tai provosoivia. Lisää kuulumisia taidan kirjoittaa sitten Toijalan reissusta, siihen asti näkemiin!

Tv: Katriina ja Jazzy

perjantai 14. tammikuuta 2011

Uusi vuosi ja uudet kujeet!

...myös uuden blogin muodossa.

Uusi blogi tuli tehtyä tänne, sillä aloin tympiintymään blogit.fi sivuston hitaaseen palvelimeen. Tämä vaikuttaisi huomattavasti myös helpommalta! Ehkä tulee myös tekstiä useammin kirjoitettua (?).

Uutta vuotta vietimme Visudelellä (papallani) ja Jazzy ei siellä ollessaan hihnaa nähnytkään. Onhan paikka sentään "maalla" ja järven rannalla. Lenkkeilytys hoitui kätevästi vapaana jäällä ja luoksetuloa tuli myös hiottua. Tähän aikaan vuodesta uinti ei tietenkään  onnistunut, mutta syöksyilyt lumen peittämälle jäälle sitäkin paremmin.

Jazzyn uusi vuosi sujui tavalliseen tapaan (kirjaimellisesti). Aamulla lähdettiin jäälle tunniksi ja kamera tuli tietenkin mukaan. Iltaa kohden alkoi jo raketin pauketta kuulumaan, mutta Jazzy ei niistä välittänyt, vaan nukkui tyynen rauhallisesti. Yhdentoista aikaan olikin rantaan lähtö ja rakettejen paukuttelua. Jazzy pääsi ranta paviljionkiin, jossa melutaso oli pienempi. Siellä se vietti aikaa Kapu (fieldspanielin) kanssa, tosin Jazzy keskittyi vaan Kapun rauhoittamiseen. Molemmat rauhoittuivat pienen hetken myötä. Tosin Jazzya alkoi jo raketeista syntynyt melu pännimään ja ulvominen alkoi. Veinkin neidin sitten sisälle Pörri (harmaanorjanhirvi
koiran) seuraksi. Puolisen tuntia viellä raketteja paukuteltiin ja sisälle päin lähdin melko aikaisessa vaiheessa, sillä aamulla aikaisin hautajaisiinlähtö ei ainakaan tasapainottanut uni rytmiäni. Sisällä odottiki iloinen
Jazzy ja lattialla oleva paahtoleipä pussi. Se oli siis tavalliseen tapaansatyhjentänyt kaiken pöydällä oleen ruoan sillä aikaa, kun muut olivat ulkona. saman teon se teki viimekin uutena vuotena. Tälläkään kertaa ei maha vetänyt kuperkeikkoja.

Ihmetystä Jazzyn päivään toi myös peuran pää, joka oltiin laitettu katolle suojaan Jazzyn kaltaisilta elukoilta.  Ensin nuuhkittiin, sitten noustiin seinää vasten ja lopuksi haukuttiin ja ulvottiin. Sama tapahtui muutamaan kertaan ja pää tuotiin näytille matalemmalle. Kiinnostuksesta ei ollut puutetta, sillä Jazzy koitti hampaillaan tarttua sen korvasta...ilman tulosta tosin.



TV: Katriina ja Jazzy