torstai 10. maaliskuuta 2011

Hammaslääkärissä

Torstai 10.3.
Toissa edeltävässä viestissä kerroinkin jo, että käymme eläinlääkäriasema Reviirissä hampaiden tarkastuksessa.

Kello 14.30 lähdettiin kohti Meirän hallia, sillä viime kerralla sinne jäi Jazzyn karsta. Samaan suuntaan oltiin menossa Julianaa ja Berttaa hakemaan, niin sen hakeminen onnistui hyvin. Matka sujui rauhallisesti, vaikka Bertalla olisikin ollut hieman haluja riehumiseen.

Eläinlääkärin odotushune oli meilkein täynnä koiria mm. westieitä, sekä muutamia muita pienikokoisia koiria. Odottelua olikin n. tunnin verran. Vihdoin meidät kutsuttiin sisään ja Jazzy hyppäsi iloisesti matalalle tutkimuspöydälle.

Eläinlääkäri ensin kyseli Jazzyn hampaiden hoidosta ja kurkkasi sitten suuhun. Hän kertoi, että Jazzy on tainnut kaluta jonkinlaisia kaltereita, koska hampaassa näyttäisi olevan kulumaa. Kotonamme ei kaltereita ole, eli ennen suomeen tuloa se luultavasti on niitä pureskellut. Lekuri huomasi suussa myös jonkin asteisen ientulehduksen (hampaan kiinnityskudoksen tulehduksen). Se kuulemma vaatisivat hoitoa, kuin myös plakki ja hammaskivi.

Näin lukee Kotiutusohjeissa:

Jazzylla on hieman palakkia ja hammaskiveä sekä useassa hampaassa kulumaa: kulmurit ja etuhampaat. Hampaissa on sis kulumia, joissa havaitaan värjäytynyttä tertiääridentiiniä. Kun hammas kuluu hitaasti, ehtii ydin paeta ja kuluman päälle muodostuu uutta "paikka-ainesta" = tertiääridentiiniä. Mutta koska ko. paikka-aines on kiireellä tehty, ei se ole niin hyvänlaatuista kuin normi kiille ja siksi bakteerit voivat mennä ko. muodostelman läpi hampaan ytimeen ja aiheuttaa hammasjuuripaiseen. Ajan myötä  tertiääridentiiniin kertyy myös ympäristöstä väriä ja kulumakohta näyttää tummalta. Ko kulumavauriohampaat olisi hyvä jatkossa röntgenkuvata ja tarkistaa juurien tilanne.

Suuhuolto 1-2kk sisään: poistetaan plakki ja hammaskivi sekä tarkistetaan kuluneet hampaat.

10.3.2011 15:10 Noora Naaralainen, Eläinlääkäri

Eli ensiviikolla olisi sitten tarkoitus varata aika reviiriin ja hoitaa tämä alta pois sekä parantamaan tulehdus nopeasti.

Lopuksi viellä näyttely asiaa. Jazzy on nyt ilmoitettu Harjavallan ryhmikseen, Aptus Show'hun ja Tuuriin (+ JH) sekä Tapereen KV:seen, kunhan jälkimmäiseen saan ilmon lähetettyä ongelmien vuoksi.

Näin tälläkertaa, toivottavasti ensikerralla olisi iloisempia uutisia.

sunnuntai 6. maaliskuuta 2011

Treeniä

4.3. perjantai


Juliana harjoittelee Jazzyn esittämistä.  kuva: Sanna
 Päivälenkin jälkeen Lähdimme Meirän halliin treenailemaan mm. näyttelykäyttäytymistä Millan (Papun om.), Julianan & Bertan sekä Sannan & Lotan kanssa. 

Alussa kävimme vähän Agi radalla kokeilemassa putkea, A:ta , sekä joitaki esteitä. Hyvin Jazzy viellä muisti, mitä muistettavissa oli. Tarkoitus ei edelleenkään ole agia harrastaa lonkkatulosten takia, mutta käyn satunnaisesti virkistämässä Jazzyn muistia radalla.

Reenit oli taas melko näyttely treeni painoiset. Niin kuin oli tarkoituskin. Rarjoiteliin eri rotujen esittämistä koiran omistajan neuvojen mukaan. 

Jazzy harjoitteli myös näyttelyboksissa hiljaa olemista. Se kun on päässyt jotenkin uupumaan.

Piilomainontaa..

3.3. torstai

Päivällä lähdettiin kohti Mustin ja Mirrin uutta toimipistettä. Meille kaupan muutto kävi hyvin, sillä uuteen kauppaan on meiltä kävellen matkaa vajaa 15min sekä se sijaitsee Citymarketin vieressä.

Tarjouksena oli ruoan säilytyslaatikko, kun ruokaa osti yli 6kg. Pitihän tarjous käyä sitten lunastamassa. Ruokaa tarttui mukaan 15 kg edestä. Kesällä katsellaan sitten enemmän sitä ruoan vaihtoa. Mukaan tarttui myös ydinluu, sekä korvanpuhdistus nestettä + ilmais tavarat, teippiharja sekä näyteppussi. Jazzy tepasteli kaupassa tyynen rauhallisesti välillä tökäten jonkin alahyllyn purkin kumoon. Muutama myyjä tulinkin Jazzya moikkaamaan ja se sai muutaman ylimääräisen hiukopalan.

Viikon päästä onkin Reviiri (eläinlääkäri asemalla) hampaiden tarkastus ilman ajanvarausta, vain yhdellä eurolla. Siellä käymme jonon jatkona ja katsotaan tuota hammaskivi tilannetta. Sitä ei tällähetkellä näyttäisi olevan kuin kulmureissa. Hampaiden harjaus on tuottanut hieman tulosta. Tilaisuus tarkastukseen kun on, niin täytyyhän siellä käydä.

Toijala City

2.3. keskiviikko

Jali teki parannuksen voinnissa ja oli taas kunnossa. Päätimme siis Jazzyn kanssa lähteä kohti Toijalaa. Kello 9.40 lähti Nokialta bussi kohti Tamperetta, johon noustiin. Jazzy päätti varata etummaisen penkin, joka olikin melko hyvä valinta, sillä lattia ei ollut siinä liukasta, toisinkuin muu bussin lattia. Vaikka bussilla olenkin Jazzyn kanssa ennen liikkunut aiheutti bussin äänekäs vilkku koirassa pään kääntelyä.

Kello oli jo lähemmäs puoli yksitoista, kun bussi oli (tampereen) keskustorilla. Matka jatkui kohti juna-asemaa. Matka oli erittäin kurainen. Asemalla odotettiin 35min verran ja ihmiset kävivät Jazzya paijaamassa ja kyselemässä sen trimmistä (mikä suuri yllätys). Junaan pääsimme hyvissä ajoin ja kuinka ollakkaan, koiran lippu oli kalliimpi kuin omani.

Juna oli perillä melkein ajoissa ja asemalla odottelikin jo Henna ja Jali. Jälleen näkeminen oli rimukas (niinkuin aina). Lähdimme kävelemään kohti lampea, jossa koirat pääsivätkin irti ja juoksemaan. Lämmintä riitti, koska pakkasta ei ollut ja aurinkokin paistoi lämpimästi. Kaksi koiraa auttoi kesän saapumisessa syömällä lunta minkä ehtivät. Koko päivä kuluikin melkein ulkoilun merkeissä. Iltasella tulikin äitini meidät kotiin hakemaan. Jazzy oli aivan väsähtänyt koko päivän riehuttuaan ja Jalin luita syötyään.

Turkin siistimistä ja turhia löpinöitä..

1.3.2011 tiistaina:

Heti aamusta pääsi Jazzy eroon kuono karvoistaan ja koki kuonon kapenemisen ja jonkinlaisen näön parannuksen. Kyllä se alkaa jo geesiä muistuttamaan..ainakin turkiltaan, jos ei muualta.

Aamulla lähdettiin kaverin kanssa aamulenkille ja kamera tuli mukaan.  Kuvailtua tuli muutamat kuvaset ja tässä kuvaa Jazzyn uudesta kuono lookista.

Tarkoitus oli lähteä Toijalaan moikkaamaan Hennaa ja Jalia, mutta Jalin kipeyden vuoksi odotamme huomiseen ja jos Jali on kunnossa, niin poikkeamme sinne.

Pesua ja Puunausta

 27.2.2011 sunnuntai:

Jipii, pesupäivä! Jazzy taisi kyllä olla aavistuksen erimieltä. Tarkoitus oli pestä Jazzy heti, kun pakkaset hieman laantuvat. Iltalenkin jälkeen oli siis kuono kohti alakertaa..tosin Jazzy oli erimieltä ja piiloutui nojatuoliemme taakse. Muutamalla rohkaisevalla sanalla se kömpi piilostaan ja sain sen johdatettua alakertaan. Samalla olisi uusi hiustenkuivaaja käytössä, edellisen rikkouduttua liekkien ja kipinöiden merkeissä (omassa käytössä tosin).

Pesu sujui suhtellisen nopsaan ja toimitus oli tehty jo 23.15. Eli aikaa  n. 1,5 tuntia. Eli ei tämä uusi kuivaajakaan mitenkään erityisen tehokas ole. Vai olisiko Jazzyn turkin määrällä jotain osuutta aisiaa? Vieressä kuva pestystä ja föönatusta Jazzysta.

Sastamalan mätsäri 12.2.

12.2. lauantai:

Pistäydyimme mätsärissä Sastamalassa. Aamu lähti käyntiin aamu lenkillä ja koiran harjaamisella. Lähdimme hyvissä ajoin kohti mätsäri paikkaa ja hyvä niin, sillä edessä hitaasti ajava bussi verottii aikaa melkoisesti.

Mätsäri paikalla oli tuttuja melkoisesti mm. Milla & Papu, Juliana & Betta yms. Halli oli melko pimeä, mutta siellä selvittiin. Ilmoittauduin JH:iin ja Isoihin aikuisiin Jazzyn kanssa. JH:ssa oli paljon tuttuja, vaikkain myös erittäin nuoria koiran esittäjiä. Kuviot olivat ympäri ja kolmio, joista suoriuduin hyvin ja Jazzy esiintyi iloisesti, vaikka halli olikin melkoisen viileä. Suoriuduimme 5 parhaan joukkoon, jonka jälkeen oli viellä liikettä ja seisomista. Tuomari tuli kiittämää mukana olosta ja sanoi, että tänään annetaan tilaa nuoremmille junnuilijoille, eikä esittämisessäni ollut kuulemma valittamista. Mukaan "lohdutuspalkintona" tuli geisha patukka ja koiralle keksejä. Jazzy sai runsaasti kiitoksia ja herkkua naamaan. Ilokseni Jazzy ei myöskään aristellut millään tapaa tuomaria, vaan antoi tuomarin tehdä työnsä rauhassa.

Isojen kehässä Jazzy tiesi jo, että miten tulisi käyttäytyä. Tuomari sai tutkia jazzyn tarkoituksella kovakouraisemmin ja tarkemmin. Koira tyytyväisenä seisoi paikallaan, kun sai herkkuja hipelöinnin johdosta, sehän neidille sopi hyvin! Parikehässä Jazzy sai PUNaisen nauhan. Parina oli jokseenkin melko nuori koira, joka ei viellä näyttely tapahtumiin ollut törmännyt. Nauhakehässä oli koiria normi määrä, verrattuna paikkakuntaan ja edellisiin saman järjestön järjestämiin mätsäreihin. Viidenneksi sijoittui aussie, neljäntenä Jazzy (portugeesi), kolmantena saksanpaimenkoira, toisena samojedi ja ensimmäisen paikan vei husky. Tuomari tuli kättelemään minua ja selitti, että koiran käyttäytymisessä ei ollut vikaa, mutta paremmin sijoittuneet koirat olivat rodullisesti hänelle enemmän mieleen. No, kaikki eivät rakasta puoliksi ajeltua karva kebabaa... Tyytyväinen olen Jazzyn käytökseen ja päivä sai mukavan päätöksen.